lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusruusu

Ihka ensimmäisen Juhannusruusu maton olen nyt virkannut.
Olen jo pidempää katsonnut tuota mallia ja muiden tekemiä mattoja ja halunut aloittaa oman maton virkkaamisen, mutta olen koko ajan ajatellut että se on vaikea matto virkata kun,virkkaan aika vähän kumminkin. Mutta eilen päivällä siskoni sanoi aloittaneensa oman juhannusruusu maton virkkaamisen ja kertoi, että ohje on ihan helppo ja kannattaa yrittää. No minä hain sitten omat trikookuteet ja 8 koukun ja niin sitä ohjetta seuraamaan ja koukkua heiluttamaan. Niin sitä tänään sitten sain tyytyväisenä katsella omaa valmistunutta mattoa ja todeta,että kyllä se ohje oli ihan helppo ja matosta tuli nätti. Kyllähän mä huomasin muutaman virheen tuohon mattoon tulleen, mutta annettaan anteeksi ekan maton kohdalla :) Sitten yksi harmittava takaisku tämän tekemisessä tuli, nimittäin viimeisten lenkkien kohdalla minulta loppui trikookude kesken. Jouduin nyt jatkamaan sitä toisella langalla jonka kyllä huomaa, mutta nyt yritän metsästää suht samaa väriä olevaa trikoota jateen myöhemmin sitten korjauksen mattoon. 



6 kommenttia:

  1. Nätti matto ja väri on myös kaunis.

    VastaaPoista
  2. Minulle kävi samalla tavalla juhannusruusuni kanssa, joten tein viimeiset lenkkikerrokset ihan pikkuisen erivärisellä kuteella, käytössä ei juuri erotu jos ei osaa katsoa. Kaunis väri on tuossa sinun matossasi.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: kiitos. Oma silmä on kyllä hyvin tottunut nyt tuohon toiseen väriin tuossa matossa ja kukaan muu ei ole huomannu edes että siinä on jotakin muuta lankaa jatkettuna :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis matto! Pitäsköhän munkin kokeilla...en ole kuteesta koskaan tehnyt mitään

    VastaaPoista
  5. Lankamamma: Kiitos:) Kokeile ihmeessä tuon maton virkkaamista, matto valmistuu äkkiä ja on helppo tehdä.

    VastaaPoista