sunnuntai 23. syyskuuta 2018

KLOMPELOMPE- neuleita kaikkiin vuodenaikoihin













Kirja saatu  Gummerus Kustannukselta arvostelukappaleena.

Sain käsiini uutukaisen KLOMPELOMPE neuleita kaikkiin vuodenaikoihin- kirjan ja olin heti myyty kirjan kauniista neuleista <3 Tämä on kolmas Klompelompe kirja, jonka Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland ovat kirjoittaneet.
Kirjojen idea on lähtenyt alkuunsa jo kuusi vuotta sitten, jolloin eräänä neuleiltana nämä ihanat naiset olivat kaivanneet neuleohjeita hyvännäköisiin ja hyvin istuviin päähineisiin. Siihen tarpeeseen syntyi Vesselimyssy, josta tulikin heidän tavaramerkkinsä ja sen ympärille kasvoi ajanmittaan kokonainen mallisto. Hanne ja Torunn perustivat blogin, jonka kautta he markkinoivat tekemiänsä vaatteita. Vaatteista tuli niin suosittuja, että ne myytiin heti loppuun. Ihmiset kyselivät heiltä neuleohjeita ja kahden vuoden kuluttua yhtiön perustamisesta he julkaisivat ohjekirjasen ja se vietiin käsistä. Hetki tästä naiset kirjoittivat ensimmäisen Klompelompe-kirjan ja lisää kirjoja seurasi.

Tämä uusin kirjoista seuraakin aikaisempien kirjojen kaunista suuntaa tutulla värimaailmalla, kauniilla kuvilla, kirjoneuleilla, pitseillä.
Ohjeet on jaoteltu teemoittain, Sydäntalvi, Kevättalvi, Perinnejuhlat, Kesävaatteita, Päikkyyn ja Kouluun, Syksyistä kotoilua, Jouluneuleita, koristeita.
Kirjasta löytyy lapsille kokoja 0kk-12v ja aikuisille XS-XL, joten uskoisin, että jokaiselle löytyy mieleinen ja sopivan kokoinen neule.
On pipoja, neuletakkeja, haalareita, lapasia, sukkia, huovutetut tossut ja ihan kaikkea. 
Lankana kirjassa käytetään Sandnesgarnin lankoja ja kauniita ne on , värivalikoimaa on näissä langoissa yllinkyllin ja jokainen varmastikkin löytää omansa. 
Itse olen tutustunut Sandnesgarnin lankoihin juurikin Klompelompe- kirjojen myötä. 

Kirjan mallit on luokiteltu tuttuun tapaan kolmeen vaikeustasoon. 
Itse ehdin jo neuloa Lilly-sukat ja niistä tulikin hurmaavat. Seuraavaksi tarkoitus on neuloa muutamat tumput ja nuo huovutetut tossut sekä Gullina-leikkipuku.

Mielestäni tämä kirja on todella mahtava. Kauniit kuvat, upeat mallit, kiehtoo ja  tahtoisin neuloa niin paljon, kun aikaa olis vaan riittävästi.
Oletko sinä ehtinyt jo tutustua kirjaan ja mitkä mallit sinua puhuttelee?


Oikein ihanaa neulesyksyä kaikille! Nyt minä nappaan tämän kirjan mukaani ja kömmin sohvalle jatkamaan neulomuksia.









2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä kanssasi kirjan suloisuudesta, mutta miun fanitus Klompelompeja kohtaan hieman sammahti huomatessani lankatietojen puutteen. Sama juttu kaikissa kolmessa kirjassa, ei voi olla enää vahinko :/

    VastaaPoista
  2. Hei Emma, nyt kun mainitsit tuon lankatietojen puutteen , niin kävinkin äkkiä selaamassa kaikki kirjat läpi ja tosiaan näin on. En ole aikaisemmin asiaan kiinnittänyt huomiota kun olen neulonut Sandnes garnin langoista. Mutta langan tiedot on kyllä tärkeä näkyä kirjassa.

    VastaaPoista