sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ompelukone

Olen jo pidemmän aikaa halunut ostaa itselleni uuden ompelukoneen kun tuo minun edellinen on ihan romu! Se tekee ihan hirveetä jälkeä ja hermo menee sen kanssa. Perjantaina päätin sitten,että meidän kotiin muuttaa   Pfaff ambition essential! voin sano näin ensituntumalta,että tämä kone on ihana!!!
Ei suttua ei hermojen menettämistä vaan ihanaa tasaista hurinaa ja niin miellyttävää ommeltavaa.



 Pitihän sitä käydä myös hieman ostamassa tarvikkeita ompeluksia varten :)



 Ensimmäinen pussukka kokeiltu
 Toinen onnistui jo paremmin.
 Tänään olen viettänyt suurimman osan päivästä siivoillen vaatehuonetta ja makuuhuonetta uuteen uskoon ja olen tehnyt tilajärjestelyjä langoille sekä kankaille. Napit ja nauhat laitoin näihin Ikean lasipurkkeihin ja nämä jää pöydälle kaunistukseksi.



Pussukoiden ohje Täältä 

Minulla alkoi nyt kahden viikon loma ja lähdenkin lasten kanssa huomenna Kouvolaan veljeni luokse. Nyt ei pysty neuleita mukaan ottamaan kun itse ajan, mutta toivottavasti nyt jossakin vaiheessa lomaa onnistuisin saamaan KYH töitä jatkettua.

Tervetuloa uusille lukijoille !!!!
Ihania ja lämpimiä kesäpäiviä kaikille!! 

torstai 27. kesäkuuta 2013

Neulatyyny

Neulatyynyä olen kaipaillut kovasti ja mietinkin ompelisinko sen vaiko virkkaisin. Hetken mallia mietin ja päädyin tähän 






Tähä on helppo ohje ja nämä valmistuvat super nopeaan. Sisälle laitoin vanutäytteen. 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusruusu

Ihka ensimmäisen Juhannusruusu maton olen nyt virkannut.
Olen jo pidempää katsonnut tuota mallia ja muiden tekemiä mattoja ja halunut aloittaa oman maton virkkaamisen, mutta olen koko ajan ajatellut että se on vaikea matto virkata kun,virkkaan aika vähän kumminkin. Mutta eilen päivällä siskoni sanoi aloittaneensa oman juhannusruusu maton virkkaamisen ja kertoi, että ohje on ihan helppo ja kannattaa yrittää. No minä hain sitten omat trikookuteet ja 8 koukun ja niin sitä ohjetta seuraamaan ja koukkua heiluttamaan. Niin sitä tänään sitten sain tyytyväisenä katsella omaa valmistunutta mattoa ja todeta,että kyllä se ohje oli ihan helppo ja matosta tuli nätti. Kyllähän mä huomasin muutaman virheen tuohon mattoon tulleen, mutta annettaan anteeksi ekan maton kohdalla :) Sitten yksi harmittava takaisku tämän tekemisessä tuli, nimittäin viimeisten lenkkien kohdalla minulta loppui trikookude kesken. Jouduin nyt jatkamaan sitä toisella langalla jonka kyllä huomaa, mutta nyt yritän metsästää suht samaa väriä olevaa trikoota jateen myöhemmin sitten korjauksen mattoon. 



torstai 20. kesäkuuta 2013

Loput

KYH aloitukset on nyt aloitettu.
KYH 16
KYH 17
 KYH 18
 KYH 19
 KYH 20
 KYH 21
 KYH 22
 Viimeisimmät aloitukset yhdessä
 Sitten kaikki keskeneräiset KYH työt

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Aamu yllätys

Aamulla koin yllätyksen kun alakertaan kömmin, kissat ja koira oli päättänyt pistää minun neuleet uuteen uskoon ja KYH sukat ja langat oli suloisesa sotkussa pitkin olohuoneen lattiaa. Niin se aamu sitten alkoi lankoja kerien ja sotkuja selvitellessä. No nyt on kaikki taas mallillaan. Uusia aloituksia on tullut puikoille ja muutamat työt valmistuneet. Tänään vielä muutaman työn aloittelen päivän mittaan ja jospa jonkun sukkaparin sais kohta pois puikoilta.

Valmis KYH 11, Lanka Novita Wool 
Valmis KYH 1,Lanka Rellanan Garne, flotte socke ringel 


Valmis KYH 10, Novita Nalle Aloevera 
 KYH 13, lanka: Admiral flackes

KYH 14 , Lanka: Novita Polku 

KYH 15,  Lanka: Lana Grossa Merino 



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Seuraavat

KYH 10, 11. 12


Näistä tulossa Novitan ohjeella Pitsisukat. Lanka on Novitan Nalle Aloevera

 Junasukat, Lanka Novita Wool. Nämä on jo kyllä valmiina, mutta unohdin eilen illalla kuvata ne valmiina. :)

 Kirjoneulesukat, Ohje novita

lauantai 8. kesäkuuta 2013

KYH

Seuraavana KYH työt 7 ja 8 ja 9. Minuun on iskenyt kesä flunssa ja olo oli eilen jo aika kaamea: Töistä päästyäni nukahdin sohvalle ja ajattelin etten kyllä jaksa aloittaa yhtään neuletta,mutta hetken unien jälkeen olo hieman parani ja niin uusia alkoituksia tuli taas tehtyä.

KYH1
Lanka: Admiral R Druck 

 Samaista lankaa näissä sukissa kuin edellisissäkin.

 Langan jämiä näissä sukissa.



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

KYH 6

Näihin sukkiin ole ehtinyt neuloa vasta muutaman kerroksen,mutta siis aloitettujen listalle pääsee :)
Tämän päivän neulon jo hieman pidemmälle ehtineitä sukkia koska tosiaan,minulta loppuu muuten sopivan kokoiset puikot kesken. Viikonlopuksi tulee tauko neulomiseen kun on juhlia tiedossa,mutta sitten taas jatketaan kyhäilyjen merkeissä. 

Lanka : Novita Tennessee
Ohje: Piirakkasukka

tiistai 4. kesäkuuta 2013

KYH 4 ja 5/22

Tässä seuraavat aloitukset. Kohta on pakko saada neulottua sukkia valmiiksi jotta puikot riittävät kaikille töille :)



maanantai 3. kesäkuuta 2013

KYH 3/22

Näihin sukkiin valikoin langaksi Karisman ja Ohje on dropsin.
 tykkään tästä mallista kovasti. Nämä sukat menee lahjaksi,en paljasta vielä kenelle :)



Lanka: Karisma
Puikot: 3.25
Ohje: Drops desing

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

KYH 2/22

Tänään ollaan vietetty päivää siskon tyttären ja hänen lapsiensa sekä äitini kanssa. Grillattiin ja höpöteltiin hauskoja ja nautittiin ihanasta ilmasta. Lasteni kanssa kävin vielä rannalla ja sukkaa olen neulonut aina kun olen ehtinyt.


Lanka: Rellana Garne, flotte socke ringel 6-säikeinen.
Puikot: 3mm

lauantai 1. kesäkuuta 2013

KYH 1/22

Ensimmäinen sukka aloitettu ja KYH potkaistu käyntiin. Langat valikoin jo laatikoihin joista sukat nyt sitten teen. Voi kyllä olla, että mieli muuttuu muutamien lankojen kohdalla  ja vielä vaihdan mutta alku tuntuma siis tämä. 




Ilmoittauduin

No niin ilmoittauduin minäkin Kesäyön hullutukseen mukaan. Nyt äkkiä lankavaraston kimppuun ja kaivamaan tarpeeksi puikkoja esille jotta neule urakka voi alkaa :) Osallistuin sukka sarjaan. Saa nähdä kuinka käy, toivottavasti saan paljon sukkia valmiiksi :)