lauantai 20. elokuuta 2016

Puikkomaisterin Lapaskirjan julkkarit

Sain kutsun keskiviikoksi helsinkiin Nikolai II laivalle, Tiina Kaarelan uuden Puikkomaisterin Lapaskirjan julkkareihin. Oli ihanaa tavata Tiina  sekä uudet ja jo tutut bloggarikaverit:)
Ilta oli mielettömän ihana, todella rento ja iloinen tunnelma, jossa naurua sekä  jutustelua sekä maukasta tarjottavaa piisasi ja tietenkin päästiin tutustumaan Tiinan upeaan lapaskirjaan. Tämä Lapaskirja on taas taidolla tehty niinkuin Tiinan sukkakirjakin. Kuvat ovat upeat ja värikkäät käsineet vie mennessään.
Neuleet on luokiteltu tähdillä kärsivällisyystason mukaan, yhdestä tähdestä viiteen tähteen. Kauniit kirjoneuleet sekä briossineuleet saavat sormet syyhyämään ja fiiliksen, että nuo on saatava heti puikoille.
Briossineuletta en ole vielä koskaan kokeillut olen jotenkin mieltänyt sen liian haastavaksi minulle, mutta nyt aion kyllä nuo Allison kämmekkäät neuloa.






Pidän kovasti siitä, että Tiina kerto jokaisen ohjeen kohdalla mikä häntä on innoittanut sitä mallia suunnitellessa.

 Allison
 Anna
Nämä lapaset pistin jo puikoille
 Tuomo 
Nämä lapaset mieheni haluaa
 Sini
 Miia

Sanski


Kiitos Tiinalle ja Moreenikustannukselle kutsusta ja ihanasta kirjasta!!! ja kanssa bloggaajille ihanasta illasta :)

Minä aloitin jo omat Anna lapaset <3



tiistai 16. elokuuta 2016

Veljelle

Nyt on villapaita valmis veljelle annettavaksi. Se valmistui vihdoin ja itseasiassa ihan sopivaan aikaan, kun näyttää siltä ettei tuo helle ainankaan täällä suomessa viihdy joten syksy siis saa tulla :D
Villapaidan valmistumista viivytti tuo olkapään kipu joka on nyt hieman parempi. Omatkin neuletakit ja paidat varmaan kohta saa pituutta :) Ja sitten noissa palmikoissa kyllä vierähti tovi jos toinenkin,niitä kun tehtiin joka 4kerros,tuntui kyllä jo siltä,ettei nuo palmikot lopu ikinä :D No lopputulos on ihana ja velikin näki jo kuvan paidasta ja tykkäsi.



Ohje: Dreams of Aran
Lanka: Drops Karisma 800g
Puikot: 3.5 sekä 4mm


maanantai 8. elokuuta 2016

Muutama lisää

Tää pipo tehdas käynnistyi taas joten tikuttelin pari pipoa lisää :)
Sama lanka ja ohje.




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Ohje Winter day pipoon

Jos joku haluaa tehdä tuommoisen pipon kun edellisessä postauksessa oli,ni tässä olisi ohjetta:



Winter day

Koko 54 sekä  56/58
Tarvikkeet: 5mm/ 5.5mm pyöröpuikot ja/ tai sukkapuikot. 
Silmukkamerkki, päättelyneula. 
Lanka: Drops Nepal 2x 50g 
Aloita luomalla 76(80 )s pyöröpuikoille n.5mm ja yhdistä suljetuksi neuleeksi. Aseta silmukkamerkki kerroksen alkuun.Neulo 3 oikein 1 nurin joustinta 4cm. Neulo tämän jälkeen 1 kerros oikeaa ja lisää samalla tasavälein 4(8)s. Nyt työssä 80(88) silmukkaa. 
Aloita kirjoneulekaavio ja vaihda pyöröpuikot 5.5mm. Kaavio toistuu 8(9)kertaa.
Neulo kaavion kerrokset loppuun. Vaihda pyöröpuikot 5mm ja jatka sileää neuletta. Kun työn pituus on 19(20)cm aloita kavennukset.
(välikerrokset sileää       )     
1krs: Kavenna tasavälein 16-18 s (= n. joka 5. s) = 64-70 s. 
4 krs: Kavenna tasavälein 13-14 s (= n. joka 5. s) = 51-56 s. 
6 krs: Kavenna tasavälein 10-11 s (= n. joka 5. s) = 41-45 s. 
8 krs: Kavenna tasavälein 9-9 s (= n. joka 5. s) = 32-36 s. 
9 krs: Neulo kaikki s:t pareittain oikein yhteen = 16-18 s.
10 krs: Neulo kaikki s:t pareittain oikein yhteen = 8-9 s. 

Katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi. Päättele langanpäät. 
Tee tupsu ja kiinnitä hyvin. 




lauantai 6. elokuuta 2016

Kirjava pipo

Tahdoin taas neuloa pipon vaikkakin nuo neulepaidat/takit odottavat vielä valmistumista.
Olen minä niitäkin neulonut pikkusen,mutta jotenkin niiden paino on nyt sen verran raskas ettei pysty kun muutaman kerroksen kerralla tehdä ja sit lopettaa ,ettei käsi kipeydy liikaa.
Pakko kertoa tähän väliin,että siitä kiropraktikosta on ollut hieman apua tuohon jäätyneeseen olkapäähän :) viikonpäästä käyn uudelleen. Olkapäähän saatiin liikettä lisää ja antoi kuntoutus ohjeen. Kyllä käsi on vielä kipeä,mutta ihanaa huomata edes jotain edistystä. Toivoa siis on,että rupeaisi pikkusen helpottamaan.

Joten siis kevyempää neulottavaa piti saada ja pipon sitten aamulla pistin puikoille. Kivaa,nopeaa ja kevyttä neulottavaa.
Pipoa ei ole vielä pesty vaan halusin nähdä heti millanen siitä tuli tupsun kera ja samalla napsin kuvatkin. Kohta laitan pesuun ja sitten olisi valmis.














Lanka: Drops Nepal: 5mm
Ohje: oma peruspipo ja kaavio täältä

Mukavaa viikonloppua kaikille!