perjantai 10. toukokuuta 2013

Pipo pieneen päähän

Illalla päätin kokeilla uutta pipo mallia Novitalta.Tai minulle tämä on uusi malli. Tämä pipo neulotaan suljettuna neuleena ja näin pieni pipo valmistuu tosi sukkelaan. Malli oli helppo ja selkeä lukuinen.
Langaksi valikoitui Novita Woool jota oli jäänyt ylimääräiseksi neuletakista.

Lanka: Novita Wool
Puikot:3mm
Malli: Novita ipana
Koko: 46/50cm 


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Polvarit

Iski innostus tehdä kunnon lämpöiset polvisukat. Ohjetta etsiskelin hieman ja päädyin Novitan malliin ja 7 veikkaan.  Mallineule on selkeä ja helppo ja se jääkin mieleen muutamien mallikertojen jälkeen joten tämä on hyvä TV:n katselu neulomus.

Tässä ohjeessa palmikko kuvio toistuu samanlaisena niin edessä kuin takanakin.

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5mm
Koko: 39
Ohje: Novita syksy 2011





lauantai 4. toukokuuta 2013

Helmat heiluu

Neidin neuletakki on valmiina. Tai ainankin melkein. Olen valinnut takkiin jo napit neidin avustuksella ja nyt jäin kumminkin miettimään neuloisinko tuohon mukaan kirjavan vyön ja unohtaisin napit kokonaan tai laittaisin ylös vaan kaksi nappia.? En osaa päättää.

Lanka : Novita Wool
Puikot: 3.5 ja 4mm



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappua!!!

Oikein hyvää vappua kaikille!!!

Meillä Vappua on vietetty perheen kesken, herkutellen ja ulkoillen. Onneksi on ollut kaunis ilma, ainut mikä on hieman häirinnyt minua vapun vietossa, on tuo siitepöly ja allergiani. Lääkkeet ei tällä hetkellä auta joten nyt täytyy vaan kärsiä.

Olen minä vähän ehtinyt myös neuloa. Uusia sukkia aloittelin ja tytön neuletakkia olen saanut hieman jatkettua.