keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Pipoja myrskyyn


Heissan kaikille, pitkästä aikaa. 
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihanan rauhallinen ja hyvän olon joulu ja ihana Uusi Vuosi!
Täällä on oltu lomalla ja nautittu kiireettömyydestä, perheestä, ystävistä, hyvästä ruoasta, shoppailusta, käsitöistä, ulkoilusta, siis ihan kaikesta <3

Käsitöitä on tullut tehtyä ihan reippaasti, mutta en ole kyllä niitä tänne blogin puolelle saanut laitettua. No höh, huomaan että päivitän kyllä tuota instaa paljon enemmän, kun sinne on niin näppärä vaan napsasta se kuva ja napin painallus ja se on omalla sivulla. 
Mutta jospa nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja rupean myös päivittämään blogiakin enemmän. Olisiko tämä vaikka se uuden vuoden lupaus :)

No sitten näistä valmistuneista neulomuksista, muutamat pipot tein näihin viimapäiviin ja lähdin sitten kuvaamaan ne siskoni kanssa Haukilahdenrantaan ja pakko myöntää, että kylmä oli!
Koko nassu oli punainen ja sormet oli jäässä, joten nappasin siskoltani lapaset omiin kätösiin vaikka just olin ehtinyt ne hänelle neuloa lahjaksi :D Palautin kyllä lapaset takaisin.


 Tämä oranssi-valkoinen pipo on neulottu Drops Andes langasta. Tähän ei aikaa mennyt kun reilu tunti, nopea pipo paksulla langalla ja paksuilla puikoilla.


Nämä pipot taas saa veljeni. Malli on Jacques Cousteau-pipo
Veljeni valitsi langat näihin itse ja Novitan nallesta nämä on tehty. Tumman harmaa on neulottu 3.5mm puikoilla ja musta taas 3.00mm.
Hahaa ja huomasinkin sitten, että en ole asetellut tuota ekaa pipoa kunnolla päähän, kun siellä töröttää tuollainen hiippa!

 Kun oltiin tarpeeksi kauan täristy viimassa, niin päädyttiin siskon luokse kahville ja samalla kaivoin puikot esiin ja rupesin suunnittelemaan lapasten neulontaa.  Kyllä ne minunkin sormet tarvii omat lapaset :)



Laitan lähipäivinä lisää kuvia jo valmistuneista neuleista, jotka on päässeet pukin pakettiin.
Nyt oikein ihanaa loppuviikkoa ja alkanutta vuotta kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti