keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Satumaiset silmukat

















Kirja saatu blogiin arvostelukappaleena kustantajalta Moreeni

Kun Niina Laitisen uusi kirja Satumaiset silmukat ilmestyi ja näin kirjasta mallin Ylpeys&ennakkoluulo, tiesin heti, että tuo kirja on pakko saada. Tuo malli on uskomattoman upea ja saakin mielikuvituksen seikkailemaan kauniissa satumetsässä riikinkukkojen, perhosten ja kaiken kauniin ympärillä.

Satumaisissa silmukoissa sukelletaan satujen maailmaan. Kirja on jaettu kolmeen osioon ja ensimmäisessä osiossa päästään tutustumaan rakkaustarinaan, aina ensisilmäyksestä onnelliseen loppuun. Toisessa osiossa seikkaillaan eläinten maailmassa, riikinkukot, vedenhaltiat ja perhoset siivittävät tätä tarinaa. Kolmannessa osiossa päästään matkustamaan maailman ympäri satumaahan saakka.

Kirja on visuaalisesti kaunis ja inspiroiva.
Kirja kattaa niin pitsi-, palmikko-,pintaneule kuin kirjoneuleet sekä tähän kirjaan on tuotu myös lapas- ohjeita.
Ohjeet ovat kirjoitettu niin hyvin ja selkeästi , että kehoitan myös aloittelijoita rohkeasti tarttumaan näihin ohjeisiin. Näiden myötä avautuu ihan uusi ja upea neulemaailma.
Korvaavat lankavaihtoehdot ovat kerrottu ja tämä on todella hyvä asia.

Itse aloitin neulomaan Äärettämät-sukkia, enkä millään malttaisi päästää puikkoja käsistäni :)

Mitkä kirjan mallit houkuttelevat sinua tarttumaan puikkoihin?



6 kommenttia:

  1. Täytynee tämäkin kirja hankkia hyllyyn. Tosi kauniita sukkamalleja, jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, aivan ihania malleja taas :)

      Poista
  2. Kauniita sukkamalleja ihanasti kirjoitettu postaus <3 Tämä saa suuntaamaan kirjakaupoille, kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina ja kiva että innostuit kirjasta :) Kivaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  3. Nuo Maatuska -sukat sai heti miettimään mistä langoista ne tekisin. Musta tai jokin muu tumma pohja ja kuviot raitalangalla, mielellään värikkäällä. Voisi tulla aika kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella upeat maatuskat tulisi varmasti noista sinun lankavalinnoista :)

      Poista