lauantai 5. elokuuta 2017

Uutta ja vanhaa

Täällä on neulottu taas muutamat sukat. Kohta kun syksyn sateet saapuvat taas oikein kunnolla ja kumisaappaat on mukava kiskaista jalkaan,niin täytyyhän sinne pujottaa myös kivat villasukat kaveriksi.
Tein yhdet kirjoneulesukat  Suuri Käsityö lehdestä otetun mallin mukaan. Ihan ohjeen pituisia en niistä tehnyt joten kuvioita vähän sommittelin sinne tänne. Tällaiset sain aikaiseksi.














Ohje: Suuri Käsityö 9/2013
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5
Koko: 40


 Nämä sukat olin unohtanut tehdä loppuun. Nämä oli aloitettu jo reilu vuosi sitten.
No nyt nämä puikoille ja valmista tuli.








Ohje: Novita 7 veljestä lehti
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5
Koko:39


Sitten oli vuorossa uuden opettelua.
halusin oppia neulomaan villasukat kärjestä varteen.
Katsoin ohjeita youtubesta ja onnistuin sitten tekemään Kerttu sukat ja olen tyytyväinen. Hieman oli mulla tuossa koossa miettimistä kun en oikein osannut arvioida, milloin pitäisi kantapää aloittaa. Liian isothan näistä tuli minulle, mutta kyllä näille varmasti käyttäjä löytyy :)
Ensi kerralla aloittelen kantapään hieman aikaisemmin, saan sitten villasukat omiin jalkoihin.










Ohje: Kerttu sukat varpaista varteen
Puikot:3.5
Koko 40

6 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia kaikki ♥ Itse aina ajattelin, että villasukan neulominen on vain sitä että neulotaan sukat ja thats it. Viime syksynä sitten neuloin elämäni ensimmäiset sukat ja kun hommaan hurahti ihan täysin niin tässähän on avautunut aivan uusi maailma! Tuo kärjestä varteen neulominen olisi mukava oppia :) Ja aika monta muutakin juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näihin hurahtaa kyllä ihan täysillä ja aina haluaa oppia uusia juttuja :)

      Poista
  2. Tosi kauniita ja maanlähesiä sukkia! (: Erityisesti nuo ekat puhuttelevat, niissä on syksyn tuntua.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja ihanan lämpöisen näköisiä sukkia!

    VastaaPoista