sunnuntai 4. elokuuta 2019

Vetur

Vetur










 Heissan kaikille!

Toivottavasti teidän kesä on mennyt ihanasti ja olette saaneet lomailla ja rentoutua <3
Meidän kesäloma on mennyt oikein ihanasti. Olen saanut viettää aikaa perheeni kanssa ja kävimme siskoni kanssa äidin luona Mikkelissä ja siellä suuntasin tietenkin Pirtinkehräämölle <3 siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Veljeni ja ätini kävi meillä kyläilemässä ja kaikkea kivaa on ehditty yhdessä tehdä, katsella ja kierrellä ympäriinsä.

Kävin lasten kanssa päiväreissun iki ihanassa Suomenlinnassa ja aurinkoinen sää suosi meitä.
Eväitä syötiin ja kierrettiin ihania tunneleita.  Oli minulla neuleet siellä mukana, mutta tällä kertaa ne kyllä jäi laukkuun odottamaan kotiin pääsyä.

Kesällä olen kyllä ehtinyt myös neuloa ihan kivasti ja tämä Vetur villapaita on yksi valmistuneista töistä.
Minulla ei ollut kotona valmiina oikean paksuista lankaa tähän työhön, joten nappasin sitten puikoille ohuemapaa, karisma lankaa. Ajattelin ,että teen tämän suoraan isompana kokona jotta menee sitten minulle varmasti. No eipä tästä sitten tullutkaan minun paitaa vaan pojalleni tämä on oikein sopiva( minulle jää hieman liian lyhyeksi ja tiukaksi ) :D

Ohje: Vetur Kirjasta Islantilaisia neuleita 
Lanka: Drops Karisma
Koko M Vastaa xs/s
Puikot: 4 ja 4,5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti